Aktiivisia jäseniä vai kuuliaisia statisteja?

Varsinais-Suomen piirikokouksesta kotiuduttuani minulle nousi monenlaisia kysymyksiä päähän. Näin jälkeenpäin harmittaa kun en käyttänyt jo kokouksessa puheenvuoroa aiheesta. Toki tiedän etten olisi viidessä minuutissa valmistautumatta saanut esitettyä asiaani tarpeeksi perusteellisesti.
Kokouksessa käsiteltiin tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa ja etenkin jäsenhankintaan haluttiin vuonna 2013 panostaa. Kysymys oli sama kuin aina ennenkin; miten saamme lisää jäseniä? Mielestäni kysymykseen ei ole yhtä tyhjentävää vastausta, mutta vastauksia löytyy.

Jäsenhankintaa ajatellessa jokaisen puolueosaston tulee miettiä minkälaisia uusia jäseniä tavoittelevat? Halutaanko aktiivisia itsenäisesti ajattelevia toimijoita vai kuuliaisia helposti ohjailtavia statisteja? Itse haluaisin ainakin edustaa ensimmäisenä mainittua vaihtoehtoa. Valitettavan usein joudun kuitenkin tyytymään jälkimmäiseen rooliin. Oma jäsenkorttini on sattumalta tässä vieressäni pöydällä ja kertoo liittymispäivämäärän olevan 24.02.2008. Sitä ennen ehdin olla noin vuoden verran sitoutumaton demarinuori. Olen siis ikäisekseni tehnyt ihan kohtalaisen uran tämän liikkeen jäsenenä.

Ensimmäinen asia johon tulisi kiinnittää huomiota jäsenhankinnassa on yhdistysten ja koko liikkeen toimintakulttuuri. Suurin osa ihmisistä jotka lähtevät mukaan politiikkaan ja liittyvät sosiaalidemokraattisen puolueen jäseneksi, tekevät sen halusta vaikuttaa asioihin ja olla mukana taistelemassa yhteisten arvojen puolesta. Aina nämä arvot ei toteudu edes puolueen sisäisessä toiminnassa. Tasa-arvo ja solidaarisuus on usein kaukana meistä. Monet juurtuneet toimintatavat estävät näiden arvojen toteutumisen.

Päätöksenteon ytimeen pääseminen voi olla haastavaa uudelle jäsenelle etenkin jos todelliset päätökset tehdään koukousten sijasta kabineteissa. Kabinetteihin pääsystä harvemmin jaetaan mitään oppaita uusille jäsenille ja käsittääkseni niiden tarkoitus onkin pitää osa porukasta ulkopuolisena ja tietämättömänä.
Toinen uusien jäsenten kannalta ikävä toimintatapa on valmiit nimilistat jotka usein ilmestyvät (saunavihdan kokoisen) puskan takaa, henkilövalintoja käsitteleviin kokouksiin. Ne eivät mielestäni edusta modernia länsimaista demokratiaa, vaan pikemminkin näennäisdemokratiaa. Jokainen varmasti ymmärtää mikä ero on a. tilanteessa jossa esitetään valmis nimilista ja ainoa tapa muutokseen on sen vastustaminen avoimesti  ja b. tilanteessa jossa lähdetään ns. puhtaalta pöydältä kyselemään tehtävästä kiinnostuneita ja tarvittessa pidetään suljettu lippuäänestys.

Nyt en siis tarkoita sitä, etteikö henkilövalinnoista voisi sopia jo ennen kokousta. Menettelytavasta tulee ongelmallinen vain jos kaikilla ei ole mahdollisuutta saada tietoa siitä mitä tapahtuu, saati vaikuttaa asioihin. Näin ollen valta jää pienen joukon käsiin joka valitsee toinen toisiaan jättäen muut ulkopuolelle.
Jos joutuu lukemaan oman yhdistyksen tekemiä päätöksiä ja henkilövalintoja uutisista tai sosiaalisesta mediasta ja päästäkseen kiinni luottamustehtäviin joutuu syrjäyttämään veteraaniaseman saavuttaneita henkilöitä (lue: kulkemaan läpi harmaan muutosvastarinnan) voi kokea itsensä pelkäksi statistiksi. Tämä kannattaa pitää mielessä kun uusia jäseniä lähdetään etsimään.

Uusille jäsenille pitää olla tarjolla muutakin kuin niitä statistin hommia. Kaikille ei tietenkään riitä virallisia luottamustehtäviä, eikä kaikki niitä edes halua. Voimme kuitenkin tarjota positiivisen ilmapiirin, yhteisöllisyyttä, avointa aidosti osallistavaa päätöksentekoa, koulutusta ja tukea uusille ja vanhemmillekin jäsenille.

Olen kohta ollut jäsen 5 vuotta ja uskon edelleen muutokseen. Hitaasti mutta varmasti olen herännyt tajuamaan, että muutos pitää tehdä omin pienin kätösin. Tämä kirjoitus on toivottavasti osa sitä muutosta.

Väkivallan ennaltaehkäisy ruohonjuuritasolla

                            Lionel ja Fatou-nukke

Allekirjoitin pari viikkoa sitten Amnestyn vetoomuksen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Asia palasi tänään mieleeni kun kävimme aamupäivällä poikani kanssa jakamassa vaalimainoksia omilla hoodeilla (asuinalueella). Mukaana oli Fatou-nukke josta Lionel piti hyvää huolta koko lenkin ajan.

Kuntapäättäjien pitää ehdottomasti puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja siihen pitää puuttua välittömästi. Se on yksi vakavimmista ongelmista suomalaisessa yhteiskunnassa. Sitä esiintyy kulttuurissamme kohtuuttoman paljon. Niin paljon, että sitä pidetään normaalina. Väkivalta ei koskaan ole kenenkään hyväksi. Vastustan tietenkin myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, eikä sitä saa unohtaa. Amnesty vaatii kuntapäättäjiä toimimaan parempien palvelujen puolesta, sekä uhrit että tekijät tarvitsevat apua ja tietenkin myös kaikki ne lapset jotka joutuvat näkemään väkivaltaa kotonaan.

Itse kun olen tällainen ennaltaehkäisevän työn puolestapuhuja uskon, että työ pitää aloittaa jo pikkuvauvoista. Miesten väkivaltaisuus johtuu usein kyvyttömyydestä ilmaista itseään muulla tavalla kuin väkivallalla. Elämme edelleen vuonna 2012 todella machokulttuurissa jossa pojat ei saa itkeä eikä miehet hoida lapsia kotona. Monelle vanhemmalle on helpompi hyväksyä poikalapsen agressiivinen käyttäytyminen kuin vaikkapa vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuminen.

Lapset jotka ovat yllättävän herkkiä aistimaan vanhempiensa sanattomatkin viestit oppivat varhain mitä heiltä odotetaan. Pojille autoja ja tytöille nukkeja. Pojat on hurjia merirosvoja, tytöt prinsessoja. En aja takaa mitään sukupuolineutraalia maailmaa josta on poistettu kaikki sukupuoleen viittaava. Se olisi luonnotonta.

Väkivallan ennaltaehkäisemisen kannalta on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomioita poikien monipuoliseen tunne-elämän kasvuun. Pojilta ei saa kieltää tunteita, vaan heitä tulee opettaa käsittelemään niitä. Suru ja pelko muuttuvat helposti vihaksi jos ei niitä saa purkaa muulla tavalla. Viha vuorostaan johtaa agressiivisuuteen.

Antakaa pienten poikien (ja isojenkin) näyttää tunteita ja olla herkkiä. Ei se vahingoita ketään toisin kuin tunteiden kieltäminen. Ei tarvitse ostaa pojalle balleriinamekkoa, halaus riittää. Maailman ei tarvitse olla niin mustavalkoinen. Muistakaa että me tämän päivän kasvattajat kannamme suuren vastuun tulevaisuudesta.

Kohti vallankumousta

En tiedä miten asian muutoin voisi ilmaista. Kunnallisvaalit lähestyy, on siis muutoksen aika. Ilmoitin jo  facebookilla, että anarkia on hukassa. Vaalikuvanikin on niin nössö, että meinasi usko loppua kesken vallankumouksen suhteen. Vallankumous kuitenkin asuu minussa tai ainakin sen pehmompi kaveri muutos.

En ole ainoa ihminen tässä kunnassa joka kaipaa asioihin muutosta tai ajattelee eri tavalla. Kun täällä kylillä liikkuu huomaa kyllä, että ihmiset on kiinnostuneita etenkin itseään ja omaa perhettään koskevista kunnan asioista. Lähes kaikilla on mielipide siitä mitkä asiat toimii ja mitkä ei ja mitä asioita kaivattaisi lisää. Jostakin syystä nämä asiat kuitenkin liian usein jäävät sille mielipidetasolle. Mitään varsinaista toimintaa puolesta tai vastaan harvoin nähdään. MIKSI? Ollaanko me nuoret suomalaiset liian laiskoja tarttumaan toimeen vai liian mukavuudenhaluisia. Vai onko vaikuttaminen vaan yksinkertaisesti liian monimutkaista, hidasta ja uuvuttavaa? Itse uskon molempia. Olemme hieman liian mukavuudenhaluisia ja systeemi liian monimutkainen. Tämän lisäksi olemme vielä kiireisiä.

Politiikassa kaikki muutos on melko hidasta ja aikaavievää. Ne nuoret jotka ovat tarpeeksi aktiivisia toimimaan on jo sidottuja niin moneen paikkaan, ettei aika tahdo riittää enää yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kun nuorena ihmisenä lähtee mukaan politiikkaan pitää jatkuvasti todistella olevansa luottamuksen arvoinen. Nuoria kyllä halutaan mukaan päätöksentekoon mutta jostakin syystä niitä päätöksiä on todella vaikea päästä mukaan tekemään.

Voisin väittää hieman kyynisesti, ettei nuoruudesta ainakaan mitään etua ole politiikassa. Eihän edes toiset nuoret välttämättä äänestä nuorta ehdokasta saati sitten ikäihmiset. Jos ihmettelette miksi sanon näin, voitte katsoa nykyisen valtuuston kokoonpanoa ja tutkia sen ikäjakaumaa. Jatkuva puhe siitä kuinka nuoria tarvitaan päätöksenteossa ei kuitenkaan näy esim. äänestyskäyttäytymisessä. Ainoa tapa saada nuoria mukaan päätöksentekoon on äänestämällä ne sinne.

Todellisen demokratian toteutumisen kannalta päätöksentekoon tarvitaan kaikenikäisiä ihmisiä kaikista eri elämäntilanteista, ammateista, taustoista ja yhteiskuntaluokista. Kyllä, minä kuulun niihin jotka edelleen uskoo, että Suomessakin on yhteiskuntaluokkia. (Siitä voin kirjoittaa enemmän joku toinen kerta.) Minä en voi kolmekymppisenä tietää miltä Naantali näyttää kasikymppisen silmin katsottuna. Ainahan minä sitä voi heiltä kysyä mutta omakohtaisia kokemuksea esim. sen ikäisen tarvitsemista palveluista minulla ei ole. Moni jo varttuuneempi ihminen on kokenut enemmän elämänvaiheita ja heille on kertynyt kokemuksia monenlaisista asioista. Muuttuvassa maailmassa on kuitenkin muistettava, että tämän päivä kolmekymppiset ja kolmekymmentä vuotta sitten kolmekymmentä olleet elävät täysin erilaisissa yhteiskunnissa joissa on täysin erilaiset vaatimukset.

Nuoremman polven ajatukset, tarpeet ja mielipiteet eivät tule esille jos ei niitä joku ole suurten pöytien äärellä aktiivisesti tuomassa esille. Siksi meidän nuorten tulisi nyt toimia aktiivisesti sen puolesta, että saamme äänemme paremmin kuuluviin. Politiikka ei saa olla ainoastaan vanhojen pukuherrojen laji. Demokratia kuuluu kaikille!

Politiikka on likainen laji

Kunnallisvaalien ehdokaslistojen ja vaaliohjelmien julkaisua odotellaan vielä jännityksellä. Poliittinen peli on kuitenkin jo alkanut. Onhan se aivan selvä, että kampanjoida pitää jatkuvasti eikä pelkästään juuri ennen vaaleja. Aina kuitenkin tahtoo käydä niin, että se aktiivisin kampanjointi ajoittuu aikaan juuri ennen vaaleja. Kunnallisvaalit sijoittuvat lokakuun lopulle mutta itse törmäsin aktiiviseen kampanjointiin tai vastakampanjointiin jo elokuussa. Sain kuulla minkälaisia asioita puolueeni ajaa ja kuinka se vaikuttaa negatiivisesti monen ihmisen elämään. Kampanjoida pitääkin ja se on täysin sallittua mutta on itse ainakin ihan mielelläni kerron mitä aatetta edustan ja miksi. Avoimuus ei aina ole valttia mutta jos itse on ehdolla voi olla vaikea hankkia ääniä toimimalla ns. undercover. Olen ilmeisesti itsekin pitänyt liian matalaa profiilia kun onnistuin toimimaan ikään kuin vakoojana ja täten tunnistamaan salaisen agentin joka jäi kiinni itse työssä.

Todellisuudessa suurin osa tavallisista kuntalaisista ei ole aktiivisesti mukana politiikassa eikä välttämättä edes kiinnostuneita seuraamaan sitä tiedotuslähteistä. Näille ihmisille on helppo kertoa mitä tahansa tarinoita joiden totuusperää heillä ei välttämättä ole aikaa tai kiinnostusta selvittää. Luotettavana lähteenä pidettävä salainen agentti onkin hyvä keino johtaa harhaan ihmisiä. Ihan tavallisia hyväuskoisia ihmisiä.

Meidän ei siis tule jäädä nojaamaan siihen ajatukseen, että kyllä ne ihmiset tietää kuinka hyvää työtä me tehdään ja mitkä arvot ovat meille tärkeitä. Jos heillä joskus onkin ollut jonkinlainen mielikuva asiasta heidän mielipide voidaan helposti muuttaa viidessä minutissa. Siihen tarvitaan vain yksi tarpeeksi luottamusta nauttiva henkilö jolla on riittävästi henkistä auktoriteettiä. Siksi tulen jatkossa pitämään silmät ja korvat auki vaalityötä tehdessään ja näiden lisäksi avaan vielä suuni. Se on ainoa tapa varmistaa, että oma viesti menee oikeassa muodossa perille. Mikään paikka ei ole liian pyhä politiikasta puhumiseen. Machiavellikin kirjoitti aikanaan kuinka vastustajan kanssa on pelattava samaa peliä pärjätäkseen. Jos edenin puutarhassikin luikersi käärme on turha kuvitella, ettei niitä ole armon laaksossa.

Taistelu on alkanut ja tanner tömisee!

Kohti tulevia haasteita

Paljon olen tehnyt ja paljon kokenut, eli tästä on hyvä lähteä. Politiikassa työt ei ihan lähiaikoina taida loppua tekemälläkään. Maailma ei ole vielä valmis ja tekemistä riittää. Politiikassa on paljon kaikenlaisia koukeroita, eikä sitä ole aina helppo ymmärtää. Ihmettelen välillä itsekin miksi ihmeessä roikun tässä mukana ja millä eväin. Viime aikoina minulle on kuitenkin kirkastunut, että juuri minunlaisia nuoria ja uudistusmielisiä ihmisiä tarvitaan puoluepolitiikassa. Kokemus on tärkeä voimavara jota itselläni on vain vähän verrattuna moneen muuhun. Pelkän kokemuksen kanssa kuitenkin helposti jäädään jumiin, politiikassa tarvitaan myös näkemystä ja toivoa tulevaisuudesta. Sitä minä ennen kaikkea edustan. Uudet tuulet puhaltaa ja nyt on aika nostaa purjeet ja lähteä kohti uusia haasteita.


Ensimmäinen haaste johon törmää puoluepolitiikassa on muutosvastarinta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä saat selvemmän kuvan minkälaisesta ilmiöstä on kyse.


Muutosvastarinta

Jalkapallokentällä

Naantalissa on jo jonkin aikaa ollut keinonurmikenttä. Sattuneista syistä olen päässyt ihailemaan ja seuraamaan sitä ja sen toimintaa näköalapaikalta. Näköalapaikalta seuraaminen on aika ajoin herättänyt minussa melko voimakkaitakin tunteita.


Kentän ympärillä on aita ja aidassa on muutama selkeä kieltomerkki, joista yhdessä kielletään koirilta pääsy kentälle. Kyseessä on nimenomaan merkki; symbooli eli ei vaadi edes lukutaitoa. Siitä huolimatta olen todistanut kuinka eräät  ihmiset ovat juoksuttaneet koiriaan siellä vapaana. Naantalissa on kolme koirapuistoa ja koirien ulkoiluttamiseen sopivista alueista ei lienee muutenkaan pulaa. Jos on niin laiska ettei jaksa viedä koiraansa muualle kuin keinonurmelle juoksemaan, on ehkä parempi jättää koira hankkimatta. Sama koskee koirankakkoja joita tuntuu välillä löytyvän yllättävistäkin paikoista. Jos et jaksa noukkia, on parempi tyytyä villakoiriin sängyn alla.


Olen myös kiinnittänyt huomiota toisenlaiseen ilmiöön kenttään liittyen. Kun pojilla on treenit, kentän pysäköintialue täyttyy kiiltävistä autoista ja kentän reunalla on usein vanhempia seuraamassa. Myös kentällä on paljon aikuisia ja ilmeisesti useampi heistä siellä valmentamassa tulevaisuuden tähtiä. On hienoa nähdä kuinka vanhemmat osallistuvat lastensa harrastuksiin ja ovat mukana kannustamassa. Kun vuorossa on tyttöjen treenit pysäköintialueella ei näy autoja,  eikä kentän reunalla ole ylimääräistä yleisöä, pelkkiä polkupyöriä. Tyttöjen jalkapalloharrastus ei näytä kiinnostavan vanhempia. Onhan pyöräily hyvä asia mutta kyllä se ero vaan pistää niin pahasti silmään.


Tasa-arvosta kyllä jaksetaan aina jauhaa joka paikassa, mutta asiat muuttuu vain asenteita muuttamalla. Kyse on juuri näinkin pienistä asioista kuin jalkapallon pelaaminen. Jos tytöille jo nuorella iällä näytetään ettei heidän tekemisellään ole merkitystä, ei voida odottaa asioiden muuttuvan. Ennen kaikkea peräänkuulutan äitejä kiinnittämään asiaan huomiota. Toisaalta ei tule unohtaa, että monen menestyneen naisen takana on kannustava isä.

Kevät

Kevät tuo uutta tullessaan. Minun kohdallani se toi päivitetyn blogin. Blogini on ollut "telakalla" muutaman vuoden, mutta paluu on sitäkin näyttävämpi.