Väkivallan ennaltaehkäisy ruohonjuuritasolla

                            Lionel ja Fatou-nukke

Allekirjoitin pari viikkoa sitten Amnestyn vetoomuksen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Asia palasi tänään mieleeni kun kävimme aamupäivällä poikani kanssa jakamassa vaalimainoksia omilla hoodeilla (asuinalueella). Mukaana oli Fatou-nukke josta Lionel piti hyvää huolta koko lenkin ajan.

Kuntapäättäjien pitää ehdottomasti puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja siihen pitää puuttua välittömästi. Se on yksi vakavimmista ongelmista suomalaisessa yhteiskunnassa. Sitä esiintyy kulttuurissamme kohtuuttoman paljon. Niin paljon, että sitä pidetään normaalina. Väkivalta ei koskaan ole kenenkään hyväksi. Vastustan tietenkin myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, eikä sitä saa unohtaa. Amnesty vaatii kuntapäättäjiä toimimaan parempien palvelujen puolesta, sekä uhrit että tekijät tarvitsevat apua ja tietenkin myös kaikki ne lapset jotka joutuvat näkemään väkivaltaa kotonaan.

Itse kun olen tällainen ennaltaehkäisevän työn puolestapuhuja uskon, että työ pitää aloittaa jo pikkuvauvoista. Miesten väkivaltaisuus johtuu usein kyvyttömyydestä ilmaista itseään muulla tavalla kuin väkivallalla. Elämme edelleen vuonna 2012 todella machokulttuurissa jossa pojat ei saa itkeä eikä miehet hoida lapsia kotona. Monelle vanhemmalle on helpompi hyväksyä poikalapsen agressiivinen käyttäytyminen kuin vaikkapa vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuminen.

Lapset jotka ovat yllättävän herkkiä aistimaan vanhempiensa sanattomatkin viestit oppivat varhain mitä heiltä odotetaan. Pojille autoja ja tytöille nukkeja. Pojat on hurjia merirosvoja, tytöt prinsessoja. En aja takaa mitään sukupuolineutraalia maailmaa josta on poistettu kaikki sukupuoleen viittaava. Se olisi luonnotonta.

Väkivallan ennaltaehkäisemisen kannalta on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomioita poikien monipuoliseen tunne-elämän kasvuun. Pojilta ei saa kieltää tunteita, vaan heitä tulee opettaa käsittelemään niitä. Suru ja pelko muuttuvat helposti vihaksi jos ei niitä saa purkaa muulla tavalla. Viha vuorostaan johtaa agressiivisuuteen.

Antakaa pienten poikien (ja isojenkin) näyttää tunteita ja olla herkkiä. Ei se vahingoita ketään toisin kuin tunteiden kieltäminen. Ei tarvitse ostaa pojalle balleriinamekkoa, halaus riittää. Maailman ei tarvitse olla niin mustavalkoinen. Muistakaa että me tämän päivän kasvattajat kannamme suuren vastuun tulevaisuudesta.

Kohti vallankumousta

En tiedä miten asian muutoin voisi ilmaista. Kunnallisvaalit lähestyy, on siis muutoksen aika. Ilmoitin jo  facebookilla, että anarkia on hukassa. Vaalikuvanikin on niin nössö, että meinasi usko loppua kesken vallankumouksen suhteen. Vallankumous kuitenkin asuu minussa tai ainakin sen pehmompi kaveri muutos.

En ole ainoa ihminen tässä kunnassa joka kaipaa asioihin muutosta tai ajattelee eri tavalla. Kun täällä kylillä liikkuu huomaa kyllä, että ihmiset on kiinnostuneita etenkin itseään ja omaa perhettään koskevista kunnan asioista. Lähes kaikilla on mielipide siitä mitkä asiat toimii ja mitkä ei ja mitä asioita kaivattaisi lisää. Jostakin syystä nämä asiat kuitenkin liian usein jäävät sille mielipidetasolle. Mitään varsinaista toimintaa puolesta tai vastaan harvoin nähdään. MIKSI? Ollaanko me nuoret suomalaiset liian laiskoja tarttumaan toimeen vai liian mukavuudenhaluisia. Vai onko vaikuttaminen vaan yksinkertaisesti liian monimutkaista, hidasta ja uuvuttavaa? Itse uskon molempia. Olemme hieman liian mukavuudenhaluisia ja systeemi liian monimutkainen. Tämän lisäksi olemme vielä kiireisiä.

Politiikassa kaikki muutos on melko hidasta ja aikaavievää. Ne nuoret jotka ovat tarpeeksi aktiivisia toimimaan on jo sidottuja niin moneen paikkaan, ettei aika tahdo riittää enää yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kun nuorena ihmisenä lähtee mukaan politiikkaan pitää jatkuvasti todistella olevansa luottamuksen arvoinen. Nuoria kyllä halutaan mukaan päätöksentekoon mutta jostakin syystä niitä päätöksiä on todella vaikea päästä mukaan tekemään.

Voisin väittää hieman kyynisesti, ettei nuoruudesta ainakaan mitään etua ole politiikassa. Eihän edes toiset nuoret välttämättä äänestä nuorta ehdokasta saati sitten ikäihmiset. Jos ihmettelette miksi sanon näin, voitte katsoa nykyisen valtuuston kokoonpanoa ja tutkia sen ikäjakaumaa. Jatkuva puhe siitä kuinka nuoria tarvitaan päätöksenteossa ei kuitenkaan näy esim. äänestyskäyttäytymisessä. Ainoa tapa saada nuoria mukaan päätöksentekoon on äänestämällä ne sinne.

Todellisen demokratian toteutumisen kannalta päätöksentekoon tarvitaan kaikenikäisiä ihmisiä kaikista eri elämäntilanteista, ammateista, taustoista ja yhteiskuntaluokista. Kyllä, minä kuulun niihin jotka edelleen uskoo, että Suomessakin on yhteiskuntaluokkia. (Siitä voin kirjoittaa enemmän joku toinen kerta.) Minä en voi kolmekymppisenä tietää miltä Naantali näyttää kasikymppisen silmin katsottuna. Ainahan minä sitä voi heiltä kysyä mutta omakohtaisia kokemuksea esim. sen ikäisen tarvitsemista palveluista minulla ei ole. Moni jo varttuuneempi ihminen on kokenut enemmän elämänvaiheita ja heille on kertynyt kokemuksia monenlaisista asioista. Muuttuvassa maailmassa on kuitenkin muistettava, että tämän päivä kolmekymppiset ja kolmekymmentä vuotta sitten kolmekymmentä olleet elävät täysin erilaisissa yhteiskunnissa joissa on täysin erilaiset vaatimukset.

Nuoremman polven ajatukset, tarpeet ja mielipiteet eivät tule esille jos ei niitä joku ole suurten pöytien äärellä aktiivisesti tuomassa esille. Siksi meidän nuorten tulisi nyt toimia aktiivisesti sen puolesta, että saamme äänemme paremmin kuuluviin. Politiikka ei saa olla ainoastaan vanhojen pukuherrojen laji. Demokratia kuuluu kaikille!