torstai 29. tammikuuta 2015

Teepannumamman näkökulma

Luettuani muutaman blogikirjoituksen subjektiivisesta päivähoidosta mietin; miksi minä en ymmärrä taistelua subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista vastaan?

Hoidan kahta lastani 3,5 v. ja 7 kk kotona. Se on tuntunut luonnolliselta vaihtoehdolta. En ole osannut ajatella, että esikoinen pitäisi saada pois nurkista kun vauva tulee taloon. En ole tajunnut, että hän kärsii oman äitinsä ja pikkuveljensä seurassa. En ole edes kunnioittanut hänen oikeuttaan laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, vaan tarjonnut ihan kotikutoista amatöörikasvatusta ja vieläpä kotona.

Äiti joka hoitaa lapsiaan kotona joskus (usein) hiukset harjaamatta, colleget ja villasukat jalassa vähillä yöunilla alkaa tuntua hölmöltä. Miksi pitää pahimmassa uhmaiässä olevaa naperoa kotona, kun voisi viedä päiväkotiinkin? Itsekin olen joskus huonoimpien päivien pimeimpinä hetkinä miettinyt, pitäisikö sittenkin viedä esikoinen päiväkotiin. Mutta kun ei se uhmaikä ole mikään syy viedä lasta hoitoon. Päivähoito on lapsen oikeus! Jokaisella lapsella on toistaiseksi oikeus viettää 10 tuntia päivässä päiväkodissa. Minä olen kuitenkin niin itsekäs, että haluan hoitaa lapseni itse.

Sen verran olen joustanut, että vien esikoisen kolme kertaa viikossa kolmeksi tunniksi päiväkerhoon. Olen joskus kuullut, ettei se ole oikeaa varhaiskasvatusta. Lapsi on tykännyt mennä ja se on riittänyt minulle. Kolmen tunnin aikana ehtii vaikka keittää kupin lattea, pestä pari koneellista pyykkiä, käydä kaupassa, hoitaa asioita tai valmistaa seuraavan aterian. Joskus päätän ottaa vähän rennommin ja vietän koko ajan pelkästään vauvan kanssa leikkien.

Leikkikaverin löytäminen on välillä haastavaa, kun puistoissa ei juurikaan ole lapsia. Pitää nähdä vähän vaivaa ja sopia treffit kavereiden kanssa etukäteen. Päivisin ei ehdi nukkua. Koti ei pysy siistinä kun lapset viettävät päivät kotona. Lapsella on joskus tylsää ja joutuu keksimään tekemistä. Joskus joutuu jopa kuuntelemaan kolmevuotiaan juttuja, leikkimään tai pelaamaan hänen kanssaan. Kun hoitaa lapsia kotona voi joutua jopa kasvattamaan heitä ja opettamaan heille käytöstapoja. Kaikilta edellämainituilta voisin välttyä ainakin 10 tuntia päivässä, olemalla vähemmän itsekäs ja antamalla minun lapselleni oikeuden päivähoitoon.

Mitä tapahtuukaan jos oikeutta subjektiiviseen päivähoitoon rajataan? Osa perheistä voi joutua viettämään enemmän aikaa yhdessä. Joku vanhempi voi joutua luopumaan päiväunistaan. Joku voi joutua kohtaamaan lapsensa mustasukkaisuuden nuorempaa sisarusta kohtaan. Lapset voi joutua tylsistymään, käyttämään mielikuvitustaan viihdyttääkseen itseään ja syömään äitinsä tai (Saarioisten) äitien tekemää ruokaa. "Latteäidit" voi päätyä juomaan peruskahvia kotona.

Minä olen enemmän teeihmisiä. Siksi en ollut vielä tähän päivään asti tajunnut olevani "kylmää pikakahvia juova, viimeiselle rajalle ajettu ihmisraunio", kuten toimittaja A. Moilanen asian ilmaisi. On minulla varmasti välillä teepussit silmien alla, mutta se on on pieni hinta. Lapsen maksamaa hintaa en vielä tiedä. Vain aika näyttää onko hän katkera tekemästäni päätöksestä, evätä häneltä oikeus päivähoitoon. Toisaalta, se ei pelaa joka pelkää.