Jos et vielä tiennyt, olen se kotiäiti. Juuri se...joka päätti
repiä itsensä irti siitä pahamaineisesta paljon parjatusta naisloukusta
nimeltä kotihoidontuki. Olin kuullut sen pitävän minua köyhyysloukussa
ja toimivan minulle kannustinloukkuna, koska olen nainen.
Hieman
sattumalta sain töitä. Keikkamuotoista työtä joka ei millään tavalla
vastannut koulutustani. Olin myös kuullut, ettei työttömän parane
nirsoilla. Päätin olla nirsoilematta ja otin työn vastaan, vaikka en
varsinaisesti työtön ollutkaan. Ennakkopuheiden perusteella kuvittelin
työn olevan siinä määrin täyspäiväistä, että elän siitä saamallani
palkalla sen ajan kun sitä teen, eli koko kesän. Hain ja sain lapsille
päivähoitopaikat lyhyellä varoitusajalla. Saimme neuvoteltua parinsadan
kilometrin päässä asuvan isovanhemman työkeikkojen ajaksi meille,
hakemaan ja viemään lapset päivähoitoon. Työ siis oli sen luontoista,
että jouduin olemaan pois kotoa pidempiä jaksoja kerrallaan ja puolisoni
tehdessä 2-vuorotyötä. Jäin odottelemaan tietoa työvuoroista. Toki myös
kyselin useampaan otteeseen. Niitä odotteli myös päiväkodin
henkilökunta. Sovin päivähoidon kanssa aloitusajasta. Kyllä he hiukan
ihmettelivät kun ilmestyin paikalle tuomaan lapsia, vaikka piti olla
töissä. Näissä keikkahommissa kun tahtoo asiat elää. Meillä on hieno
työlainsäädäntö, mutta työmarkkinoiden karussa käytännössä pätee usein
aivan eri pelisäännöt. Se on ota tai jätä.
Jouduin
joka käänteessä selittelemään ihmisille, miksi en olekaan töissä vaikka
piti olla. Pyydettiin tulotietoja hoitomaksuja varten. En osannut
kertoa, kun en vielä tiennyt kuinka monta työvuoroa saan tehdä. Puolison
osaltakin oli vaikea kertoa. Lähes nollasopimuksella tekevälle niitä
omasta tahdosta riippumattomia vapaapäiviä tahtoo kertyä vaihtelevissa
määrin. Selitystaakkaa tuskin vähensi sekään, että näistä vapaapäivistä
saatettiin ilmoittaa vasta myöhään edeltävänä iltana, jolloin puolisokin
ilmeistyi päiväkotiin "työpäivänä". Selittelin siis lisää. "Tiedä nyt
sitten paljonko palkkaa on tulossa..." Tarjottiin myös vaihtoehtoa
tarkistaa viimeisimmistä verotustiedoista. Mutta silloin puolison tulot
oli miltei puolet enemmän. Nyt ei olisi välttämättä varaa maksaa yhtään
ylimääräistä. Jatkuvan selittelyn seurauksena alkoi tuntua, että minua
varmaan pidetään paatuneena mytomaanina, joka jatkuvasti sepittelee
lisää satuja, vaikka puhuin totta. Oli inhottavaa joutua tavallaan
puolustelemaan itseään, vaikka ei ollut tehnyt mitään muuta pahaa, kuin
ottanut työtä vastaan.
Työnantajan toiveesta
tein työtä laskuttamalla. Se ei ollut minulle mikään ongelma. Olen sen
tyyppisellä alalla, että laskutuspalvelusta olisi varmasti hyötyä
jatkossakin. Ongelma siitä tuli, kun jouduin vähäiseksi jääneiden
työvuorojen vuoksi ilmoittautua työnhakijaksi TE-toimistoon.
Ensimmäisessä puhelussa kerrottiin, että lisäselvityspyyntö freelance
toiminnasta lähetetään. Jäin odottamaan, samalla hain kokopäivätyötä,
opiskeliupaikkaa ja olin töissä.
Heinäkuussa
2016; Olin luopunut kotihoidontuesta mennäkseni töihin. Kotihoidontuesta
luopumisen aiheuttama tulojen muutos, johti välittömästi asumistuen
välitarkastukseen. Välitarkastusta varten oli toimitettava tulotietoja,
joita minulla ei vielä ollut tiedossa. Töitä pääsin ennakkotiedoista
poiketen tekemään 6 päivää kesäkuussa ja 0 päivää heinäkuussa.
Päivähoitomaksut juoksi tulotietojen puuttuessa täysimääräisinä myös
heinäkuun osalta. Siitä huolimatta en voinut käyttää päivähoitoa
heinäkuussa, sen ollessa avoin vain lapsille joiden molemmat vanhemmat
ovat töissä. Kesäkuun palkanmaksu viivästyi, verokortti oli
tuntemattomista syistä parisen viikkoa kateissa välillä
postilaatikko-laskutusfirma. Uuden tilaaminen ilman muutoksia, ei netin
kautta onnistunut. Puhelimitse asiointi oli työn luonteen vuoksi
hankalaa. Hoidin siis yksin 2- ja 5-vuotiaita lapsiani kokopäiväisesti
kotona ilman tuloja ja maksoin samalla hoitopaikasta jota minulla ja
lapsillani ei ollut lupaa käyttää.
Elokuussa
ei ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin ottaa vastaan tarjottu 2 vk
työputki pois kotoa. Olin toivonut lasten vuoksi lyhyempiä pätkiä, niitä
ei ollut tarjolla. Tilanne oli ota tai jätä. Saimme perheenä
sinniteltyä kahden viikon työvuoron läpi ja tuli jo sellainen olo, että
voisi ehkä huokaista ja keskittyä etsimään töitä ja selvittämään
opiskelukuvioita. Lisäksi olin ajatellut tehdä oman alan töitä
freelancerina. Heti kotiinpaluun jälkeen te-keskus muisti minua
päätöksellä jossa oikeus työttömyyskorvaukseen oli evätty. Perustelu; en
ollut vastannut kyselyyn, jota olin tiennyt odotta, mutta en koskaan
saanut. Työllistyn omalla työllä ja käytän freelancer verokorttia.
Mielenkiintoinen päätös ottaen huomioon, ettei minulla ole koskaan ollut
freelancer-verokorttia, saati omaa yritystä. Huokaisun sijaan paljon
aikaa kului tämän ja vastaavien työnteon aloittamisesta johtuvien
tilanteiden selvittelyyn. TE-toimistoon oli tehtävä oikaisupyyntö.
Tietojen puutteen vuoksi katkolla olevan asumistuen deadlinesta oli
neuvoteltava. Laskuja lähetettävä ja kuitteja tulostettava. Unohtamatta
niitä päivähoitomaksuja, joita oltiin ihan just perimässä
täysimääräisinä. Tulotietoja taas kyseltiin päiväkodista minä taas
selittelin.
On syyskuun puoliväli. Olen
edelleen saanut vain kesäkuun palkan kuudelta päivältä.
Työttömyyskorvausta olen hakenut, mutta päätöstä en ole saanut.
Asumistuki on jälleen katkolla. Puoliso tekee vuokrafirman kautta työtä,
joka ei vastaa hänen koulutustaan. Tai tekee jos tarvitaan. Koskaan ei
ole vielä tarvittu joka päivä. Se näkyy palkassa. Palkassa joka on lähes
samaa tasoa kuin hänen ansiosidonnainen päiväraha. Mutta me ei olla
niitä hallituksen mielikuvituksen luomia stereotyyppityöttömiä, joita
pitää ajaa töihin kepillä. Tiedämme pitkäaikaistyöttömyyden olevan
surmanloukku. Kuukauden päästä lasten 16 pv/kk päivähoitosopimukset on
katkolla. Meillä kuntapäättäjät päätyi rajaamaan päivähoito-oikeutta,
myös työttömien osalta. Nyt vaaditaan kirjalliset todistukset
kokopäivätyöstä tai opiskelusta. Yrittäjiltä riittää tulotiedot, mutta
luovan alan freelancerina olen suoraan suomeksi sanottuna kusessa.
Palaan siihen aiheeseen joku toinen kerta.
Mikään
ei toistaiseksi ole estänyt minua hakemasta tai vastaanottamasta töitä.
Haen kokopäiväisiä, osa-aikaisia, määräaikaisia, sijaisuuksia muiltakin
kuin omalta alalta. Samalla yritän luoda oman alan projekteja joiden
kautta voisin itse työllistää itseni. Haen myös opiskeluoikeutta, jos
sitä kautta avautuisi uusia mahdollisuuksia. Kaiken tämän keskellä
minulla on jatkuvasti mielessä, että pitää edetä varovasti. Muuten voi
palaa tuet. Ei saa opiskella liikaa, ettei lasketa opiskelijaksi, jos ei
ole varma saako opintotukea. Ei saa tehdä liian suuria projekteja,
ettei lasketa yrittäjäksi, jos ei ole varma elättääkö niillä itsensä.
Entä jos saan apurahan jota hain? Uskallanko ottaa sen vastaan, vai mitä
taloudellisia seurauksia siitä voi tulla? Jne.
Tarkoitukseni
ei todellakaan ole kerätä säälipisteitä saati esittää marttyyria. En
halua syyllistää ketään. Meillä on asiat ihan hyvin. Katto pään päällä,
ruokaa eikä olla vielä edes leipäjonossa. On kuitenkin hyvä muistaa,
että näin ei välttämättä kaikilla vastaavaan tilanteeseen joutuneilla
ole. Haluan vain avata norsunluutorneistaan huuteleville, mitä se nais-,
köyhyys- ja kannustinloukusta poistuminen joskus ihan käytännöntasolla
pienen ihmisen arjessa tarkoittaa. Niitä fraaseja kun on niin helppo
tuolla huudella. Moni taho on tivannut (ihan hyvässä hengessä) meiltä
kuittia, tietoa ja todistusta. Yksikään taho ei ole vaivautunut
kysymään, pärjäämmekö kahden lapsen kanssa, tuloilla jotka
heikoimmillaan jäävät alle toimeentulotuen.
En
kokenut olevani missään loukussa hoitaessani omia lapsia kotona.
Päinvastoin tunsin itseni poikkeuksellisen vapaaksi. Tällä hetkellä koen
olevani kaikissa mainutuissa loukuissa ja vähintään nurkkaan ajettu.
Tämä oli yksittäistapaus, mutta älkää erehtykö kuvittelemaan, tämän
olevan mitenkään poikkeuksellinen yksittäistapaus. En mielelläni tuo
omaa yksityiselämääni näin yksityiskohtia myöten julkisesti
ruodittavaksi, mutta tähän systeemiin ja asenteisiin on tultava muutos.
Eikä sitä muutosta tule, jos ei kukaan uskalla puhua.